#STOPkiusaamiselle – yhdessä kiusaamista vastaan

Joidenkin asioiden suhteen on hyvä olla nollatoleranssi. Kiusaaminen on yksi niistä. Sen lisäksi, että ei sorru itse kiusaamaan, on hyvä myös puuttua asiaan, jos näkee jotakuta kiusattavan.

Citycon on jo pitkään tehnyt yhteistyötä nuorison ja nuorison kanssa tekemisissä olevien toimijoiden kuten vartijoiden kanssa. Kauppakeskuksissamme on yhteensä yli 3 000 STOP kiusaamiselle -lupauksen tehnyttä. Lisäksi mukaan lähtevät mm. Lakko, Tuure Boelius, Jennysvoices, Karoliina Tuominen, ZoneVD, Jasminsofi, Sara Parikka, Sara Vanninen, Pesojoonas, Jekku Berglund, Tamankylanhomopoika, Veerabianca, Minja Koskela sekä Sonja Aiello. Liity joukkoon, käydään yhdessä kiusaamista vastaan!

LUE LISÄÄ CITYCONIN TOIMINNASTA NUORTEN KANSSA

Katso ketkä kaikki ovat jo mukana!


Kiusaaminen voi jättää kipeät arvet niin kiusatun kuin kiusaajan elämään pitkäksikin ajaksi. Usein puhuminen auttaa. Muiden muassa tubettajat Lakko ja Tuure Boelius kertovat videoilla omista kokemuksistaan ja ennen kaikkea siitä, miten he ovat selvinneet voittajina.
Lue myös some-vaikuttajien omakohtaiset tarinat.

View this post on Instagram

kaupallinen yhteistyö: Citycon Kauppakeskukset Mä oon ollut se, joka on sulkenut silmät kiusaamiselta. En oo puolustanut heikompia, vaikka siihen olisi ollut mahdollisuus. Koin, että pääsen helpommalla kun käännän pääni ja välttelen vastuuta. Se mitä en tajunnut oli, että käytökselläni tein kiusaamisesta hyväksyttävää. Olin mukana tuottamassa pahaa oloa - toimin arvojeni vastaisesti ja se hävettää. Vasta sen jälkeen kun mua on puolustettu, oon tajunnut miten tärkeää se on. Miten hyvä tunne on se, ettet jääkään yksin. Että joku toinen välittää ja on valmis heittäytymään arvostelun kohteeksi, jotta sulla olis parempi olla. Jos tänäpäivänä kohtaan kiusaamista, pyrin parhaani mukaan puuttumaan siihen. Tapahtuipa se sitten ulkona kaduilla tai somessa. Tapahtuipa se tutulle tai tuntemattomalle. Välillä mietin, että kannattaakohan tässä nyt avata suu ja kuuluukohan tää ees mulle, mutta sit muistan, että mitä menetettävää mulla on? Kiusaaminen kuuluu meille kaikille, jokaisella meillä on oikeus ja vastuu puuttua siihen. Mä haluan olla mukana kitkemässä kiusaamista tästä yhteiskunnasta, eikä se tapahdu sillä että olen hiljaa ja käännän pääni. Jokainen meistä tarvii tukea ja joskus se pieni ele, joka ei vaadi multa kauheesti, voi olla korvaamaton sille toiselle. Käy lukemassa kiusauskokemuksia ja/tai jättämässä omasi osoitteessa stopkiusaamiselle.fi. Storyssa lisää ❤ #stopkiusaamiselle #yhdessäkiusaamistavastaan 📷: @gullichsen

A post shared by SARA TICKLE (@saratickle) on

View this post on Instagram

Kaupallinen yhteistyö Citycon Kauppakeskukset kanssa | Tässä kuvassa puhutaan kiusaamisesta ja siitä, kuinka itse olen ollut aikoinani koulukiusaaja. Kiusaaminen on helppo tapa purkaa pahaa oloa. Ei tarvitse käsitellä omaa kipua, heittää sen vaan eteenpäin. Ihmisillä on vaikeita asioita elämässä, ja kaikilla ei välttämättä ole taitoja käsitellä pahaa oloaan tai ei ole ihmisiä ympärillä auttamassa sen kanssa. Tämä ei tietenkään oikeuta kiusaamiseen. Osa syy kiusaamiseen voi myös olla halu kuulua joukkoon, ja halu kuulua siihen “parempaan” ryhmään mieluummin kuin alistettuun ryhmään. Halutaan nostaa omaa sosiaalista asemaa. Olen miettinyt syitä omalle kiusaamiselleni. Ehkä se oli omaa heikkouttani ja epävarmuuttani, jota yritin piilottaa olemalla kovempi, mitä olin. Ehkä se oli huomion hakemista tai hyväksyntää. Sen tiedän ettei kiusatussa ollut koskaan mitään vikaa. Koen, että turvallisten tilojen luominen, oli kyseessä sitten työpaikat, koulut tai kauppakeskukset, on tärkeässä osassa kiusaamisen lopettamisessa. On meidän kaikkien tehtävä luoda psykologisesti turvallisia tiloja ympärillä oleville ihmisille. Kohdataan ihmiset ihmisinä. Juuri niin kauniina ja keskeneräisinä, mitä he ovat. Kuunnellaan ja nähdään toisemme. Käy myös lukemassa muiden tarinoita kiusaamisesta stopkiusaamiselle.fi saitilta Kuva @yagila #STOPkiusaamiselle #yhdessäkiusaamistavastaan

A post shared by Joonas Pesonen (@pesojoonas) on

Voit jakaa tarinasi nimettömänä, oletpa sitten kiusattu tai kiusaaja. Luethan ensin ohjeet. Somessa voit haastaa kaverisi mukaan kiusaamista vastaan ja julkaista oman kiusaamisen vastaisen kannanottosi käyttämällä #STOPkiusaamiselle. Tehdään yhdessä stoppi typeryydelle!

Kaipaatko apua?

3000/3000

TARINAT

2

symppaa

2 kuukautta sitten

Mua on kiusattu ja haukuttu ala-asteella mm. Puhetavasta, finneistä, lyhyydestä ja muistakin asioista. Minulla oli myös kolmosluokasta asti ystävä, joka manipuloi ja käytti ymmärtäväistä luonnettani hyväkseen. Olin silloin vielä kovin ymmärtämätön kiusaamista kohtaan, enkä edes aluksi tajunnut olevani henkisen kiusaamisen kohteena. Viidennellä luokalla yksi päiväkodista asti tuttu ihminen alkoi kiusata minua uhkailemalla, haukkumalla ja muutenkin kohtelemalla henkisesti huonosti. Tunsin oloni surulliseksi ja vihaiseksi. Viha oli kiltille minulle uusi tunne, mutta se auttoi ymmärtämään, ettei kaikkea tarvitse sietää. Nyt ylä-asteella olemme sopineet välimme ja olemme taas ystäviä. Manipuloidaan ystäväään taas katkaisin välit heti ylä-asteen alussa, päätin että nyt riitti. Kaikki sanovat ettei kiusaamisesta kannata välittää. Mutta mikäli tilanne kärjistyy niin pahaksi kuin minulla, niin olen eri mieltä. Kiusaamisesta PITÄÄ välittää, siihen PITÄÄ puuttua kaikin mahdollisin keinoin. Kukaan ansaitse tulla kiusatuksi. Kiitos kun luit mun tarinan, tsemppiä ja voimaa taisteluun kiusaamista vastaan!

Tarantella

2

symppaa

2 kuukautta sitten

Mua on kisattu menneisyydessäni varmaan 7vuotta. Se Alko jo tarhassa mua nimiteltiin ja hakattiin must tunnu et mull ei oo ees oikeutta hengittää ja se oli ihan kamalaa ja nyt vielä monta vuotta myöhemmin kärsin siitä masennuksen muodossa ja en edelleenkään uskalla olla oma iteni. Toivon et kukaan ei joudu käymään samalaaista kohtaloa läppi koska kiusaaminen jättää aina arvet ja muistakaa se et vaikka se ois vaan yks sana se voi silti sattua. Joten jos huomaat kiusaamista auta lopettamaan se. Kiitos ja kumarrus @masentuneetjamaaniset

Masentuneetjamaaniset

3

symppaa

2 kuukautta sitten

mua kisattiin ala-asteella siitä että olin niin erilainen, mulla on luku häiriö ja olin niin kiltti ja mua oli helppo kiusata koska olin vähän tyhmä. se sai mut kulumaan niin että enää minulla on paksu kuori ja pieni sisus. mutta minä kestin ja muutuin vahvemaksi sekä nykyään en enää pelkää ja tiedän että se on vaikeaa mutta teidänkin pitää vain yrittää jaksaa ja vaikuttaa asiaan olla se rohkee joka estää. mutta muista et ole yksin et nyt etkä koskaan.

15v poika siilinjärveltä

2

symppaa

2 kuukautta sitten

Mua kiusataan koska: pukeudun tummiin, oon homo, mul on adhd, oon erilainen, pidän poikien vaatteita, mul ei ollu muita kavereita kun vaan mun serkku,koska kukaan ei halunnut olla mun kaveri,oon nolo....sain mun ekan kaverin vasta 1 luokalla, mutta se ei lopettanu mun kiusaamista. Mua syrjittiin, haukuttiin, tönittiin ja sanottiin että se oli vahinko ,haukuttiin kun en ollut paikalla, pilailtiin koka oon pokamainen, väitettiin että oon tyhmä koska olin huono matikassa enkä keskittynyt siihen kunnolla. Nykyään kuitenkin oon oma itseni......ennen olin hiljainen, yksinäinen ja outo. Nykyään olen paljon sosiaalisempi ja mukavampi.... Kaikki johtuu siitä että mä aloin luattaa itseeni enkä pitänyt itseäni minään tyhmänä idioottin vain olin oma itseni.mua kiusataan viäläkin..mutta mä en anna niiden pilata mun aevokasta elämää ...btw kaikille kiusaajille: Lopettakaa kiusaaminen se pilaa toisten ihmiste elämän ja koulunkäynnin. Kiusaaminen ei oo coolii se on vaan ihan tyhmää

...######

2

symppaa

2 kuukautta sitten

1-2 luokalla meidn luokalla oli poika joka puhui pelkästään viroa ja muutaman sanan suomea. Kerran tuo poika tuli kysymään että voiko se tulla leikkimään meidän kanssa. Me ei oikein haluttu leikkiä sen kanssa kun meillä oli joku oma leikki ja se ei puhunut suomea paljon. Seuraavalla tunnilla opettaja kysyi tunnilla kuka syrji sitä poikaa ja mä kerroin ettämä ja ne lun kaverit. Olin ainoa joka pyysi pojalta anteeksi sillä mun kaverit oli eri ryhmässä . Tuntuu siltä että mun yksi kaveri on jotenkin vähän alkanut syrjiä mua (sen nimi on nyt vaikka Minttu). Mun kaveri porukassa siis on 4 tyyppiä ja se yksi minttu ei halua että olen kahdestaan yhden toisen tytön kanssa(sen nimi olkoon Mia). Kerran Minttu sitten lähti saattamaan Miaa ja sanoi kolmanelle kaverille (olkoon Linda) että ei halua että mä tulen mukaan saattamaan Miaa. Linda kertoi tämän mulle kun pyöräiltiin yhdessä kotiin. Tuntuu että se Minttu vieläkin luo ikäviä katseita muhun jos vaikka pääsen sen Mian pariksi jossain parityössä.

Syrjijä

9

symppaa

2 kuukautta sitten

Olen ollu jo 2 vuotta kiusattu, mua hakattiin kirjoilla, nyrkeillä, levitettiin valheita ja sit kaikki luuli mua kiusaajaks vaik en tehnyt mitään ja mua haukuttiin kun olin oma itseni nyt yksinäinen ja ujo, pukeudun mustaan nykyään😔kun ennen käytin keltaista ja valkoista😄😞Sitten mua alettiin kiusaa jopa somessa. Mun opet ei välittäneet, ne ei osannu lopettaa sitä sen jälkee se kiusaus vietiin poliisille, eikä sekään auttanut😟 Sit mun vanhemmat ei kestäny mun kärsimystä joten siihen pistettiin loppu! Äiti meni koululle ja sanoi että vaihan koulun kun tää ei lopu äidilläni oli kuva todisteitä siltä kiusaajalta kun se haukkui mua, mun äiti näytti ne sille poliisille mut silti se kiusaaja valehteli😕Oon nyttenkin mustissa vaatteissa mun uudessa koulussa koska mua pelottaa että mua kiusattaisiin sielläkin🥺Mun äidillä oli samanlaista onneks hän tukee mua!🥰 En tiiä mikä mussa on kun mua kiusataan? Oonko läski? Pukeudunko lapsellisesti? Oonko ruma? En vaan tiedä🥺Toivoisin niin että ei tarvitsisi mennä koskaan kouluun😞 Kerran olin pois 3päivää putkeen pois kun mua pelotti mennä😓 Monesti juoksin vessaan itkemään jos mua kiusattiin😭😔🥺💔

...

8

symppaa

2 kuukautta sitten

Olin yhden pojan kanssa hetken yhdessä ja sit kun erottiin niin se kertoi kaikille siitä kuinka koskaan se ei ollut tykännyt edes minusta ja sit se puhuu siitä kuinka mulla ei oo muotoja ja kuinka ruma olen ja kun kaverin kanssa puhuttiin yhdestä toisesta pojasta joka vois olla kiinnostunut musta se vaan totee että sillä on kyllä todella huono maku ja se on haukkunut mua niin paljon että en ede muista kaikkea mutta yksi on jäänyt pahiten mieleen ”suussa on yks hyvä puoli kun oot lyhyt niin pojat tykkää susta mut muuten sä oot ruma ”

:(

7

symppaa

2 kuukautta sitten

Nyt on ohjaajat vakavina sillä aihe on vakava. Myö ollaan mukana @isokristiina #stopkiusaamiselle - kampanjassa. Sammontorin nuorisotiloilla kiusaamiselle on ehdoton nollatoleranssi. Tiloilla noudatetaan Syrjinnästä vapaa alueen periaatteita joka päivä. Jos huomaat tiloilla kiusaamista, kerro heti ohjaajille. Ei kiusata ja annetaan jokaisen olla rauhassa oma itsensä ❤️ #lprnuorisotoimi #sammontorinnuorisotila

Sammontorin nuorisotilojen ohjaajat, Lappeenranta

8

symppaa

2 kuukautta sitten

En tiedä voiko tätä nyt kiusaamiseksi laskea, mutta nämä jutut ovat jääneet kristallinkirkkaina mun mieleen. Mun reppuun tungettiin joka päivä roskaa, ja sieltä varastettiin jatkuvasti tavaraa, olivat ne sitten nappikuulokkeeni tai kynäni. Välillä sinne jätettiin lappuja, missä luki todella loukkaavia asioita. Että jos tappaisin itseni, kaikki olisi paljon paremmin. Ei ollut päivääkään, jolloin olisin halunnut mennä kouluun. Joka päivä sain kuulla inhottavia kommentteja ulkonäöstäni, painostani ja käyttäytymisestäni, ja siitä, ettei kukaan tule koskaan pitämään minusta. He myös heittivät ulkotakkini ja kenkäni useamman kerran roskikseen,tai lähellä olevaan ojaan. Minä en kuulemma tarvinnut niitä kun olin niin läski. Nyt tuo kuulostaa todella naurettavalta, mutta en tule koskaan unohtamaan heidän tekojaan. Heidän tekonsa ovat jättäneet syvät jäljet minuun. Minua pelottaa ihan arkipäiväiset jutut, jopa monen vuoden jälkeen. Kun näen jonkun nauravan, luulen että hän nauraa minulle. Kun näen jonkun kuiskaavan, ajattelen automaattisesti, että hän puhuu minusta pahaa. En uskalla syödä paikassa, missä on ihmisiä. Vihaan minkäänlaista esiintymistä, sillä pelkään änkyttäväni. Toivon sydämeni pohjasta, että kukaan ei joutuisi koskaan kokemaan kiusaamista. Se saattaa tuntua sillä hetkellä siistiltä, ja että olisit koulun kovin, mutta se vaikuttaa uhriin enemmän kuin luuletkaan.

nazario

5

symppaa

2 kuukautta sitten

Kaverini teki itsemurhan vuosia sitten kiusaamisen takia. Vuosien ajan olen kuullut siitä, että minun vuoroni... Pelkään, että romahdan ja niin käy...

Enkeli~

#STOPKIUSAAMISELLE

Some icons

Ohjeet

Kerro omin sanoin omakohtainen kokemuksesi kiusaamiseen liittyen. Voit olla kiusattu, kiusaaja, kiusatun äiti/isä, kiusaajan äiti/isä, kiusatun kaveri, kiusaajan kaveri jne. Voit myös kertoa, millä tavoin sinun mielestäsi kiusaamista voisi vähentää.

Muista korrekti kielenkäyttö.

Älä mainitse ketään nimeltä.

Pidätämme oikeuden moderoida tekstejä ja olla julkaisematta sopimattomia sisältöjä.

Sivustomme käyttää evästeitä parhaan käyttökokemuksen takaamiseksi. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. OK / Lue lisää.